
Maalauksen ja piirustuksen kesäkurssi Helsingissä ma 26.-la 31.7.2010 päivittäin klo 10-17. Opettajana taidemaalari Johanna Aalto.
Viitenä keskiviikkona 8.9., 29.9., 20.10., 10.11. ja 1.12.2010 klo 17-20 Albertinkadulla.
Kritiikkityöpaja on tarkoitettu maalausta, piirustusta ja muita kuvataiteen aloja harrastaville. Opettajana taidemaalari Heli Heikkinen.
Hinta 160 €. Ilmoittautumiset toimistolle. Varaa aikaa ensimmäiselle kritiikkitehtävälle.
Maanantaisin 6.9.-13.12.2010 klo 9.30-13.30 Albertinkadulla.
Opiskelu on pääasiassa havaintoon perustuvaa ja myös väri-ilmaisuun houkuttavaa. Lähtökohtana ihminen, asetelma, maisema tai tila. Voit lähteä alkeista tai jatkaa vanhaa harrastustasi. Maalaus- ja piirustusmateriaalit ovat vapaasti valittavissa, materiaaliopissa annetaan ohjausta.
Harjoittelemme näkemistä, tutkimme muistikuvaa ja katsomme, minne mielikuvitus yltää. Pyrimme oman ilmaisun kannalta tärkeiden elementtien hahmottamiseen ja vahvistamaan yksilöllistä ilmaisua.
Itsenäisten tehtävien ongelmanasettelu on vapaa: puimme tässä yhteydessä erilaisia vaihtoehtoja kuvailmaisun perustana. Lukukauden aikana järjestetään kahdesti kritiikkitilaisuus itsenäisesti toteutetusta teoksesta.
Opettajana taidemaalari Heli Heikkinen.
Opiskelu sopii kaikille, joille maalaaminen ja/tai piirtäminen on intohimo: aloittelijoille, alalle aikoville, kauan harrastaneille ja jo kentällä vaikuttaville. Vielä enemmän opiskelusta saa irti, jos on kiinnostunut kuvan tekemisen taustoista ja kulttuurista yleensä.
Lukukausimaksu 180 € / 14 kertaa. Materiaalit oppilas hankkii itse.
Ilmoittautumiset 31.8. mennessä.
Kuvataidekoulun ohjelmaan sisältyy taidehistoriaa, taiteen filosofiaan sekä havaitsemiseen liittyviä kysymyksiä käsitteleviä luentoja. Ne ovat osa Katseen filosofiaa -yleisöluentojen sarjaa. Luennot järjestetään Kiasmassa.
Kuvataidekoulu on osa Kriittisen korkeakoulun opetusta, joten opiskelijalla on mahdollisuus osallistua Kriittisen muuhunkin toimintaan kuten yleisöluentoihin, taiteiden ja filosofian välisiä yhteyksiä luotaaviin Virtaa-klubeihin sekä opintopiireihin.
Teksti: Heli Heikkinen
Kuvataidekoulu. Kevät 2008. Syksy 2007.
Näyttelykierros. Kevät 2008. Syksy 2007.
Kuvataiteilijan muuttuva työnkuva -yleisöluentosarja, kevät 2008.
Kuvataidekoulun Katseen filosofiaa -yleisöluentosarja,
syksy 2007 -
kevät 2007 -
syksy 2006 -
2003-2005.
Yhteistyötaho: Nykytaiteen museo Kiasma.
Taide- näyttelyt ja galleriat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla:
www.nayttely.info/
![]() |
Taidemaalari Heli Heikkinen www.heliheikkinen.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi |


