Ari Wahlsten

Ari Wahlsten

Ari Wahlsten on helsinkiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja teatterintekijä. Hänen esikoisromaaninsa Kosteiden mestojen balladi ilmestyi keväällä 2012, ja vuonna 2022 ilmestynyt rikosromaani Kyynelten laakso oli järjestyksessään kahdeksas kaunokirja.

Wahlsten on kirjoittanut, dramatisoinut ja ohjannut lukuisia näytelmiä teattereille ympäri Suomea. Lisäksi hän on kirjoittanut televisiolle ja radiolle sekä tehnyt elokuvakäsikirjoituksia. Wahlsten oli 12 vuotta Lapinlahden Linnut -ryhmässä, jossa toimi sanoittajana, käsikirjoittajana, laulajana ja näyttelijänä. Tekemisistään Wahlsten on palkittu Vuoden näytelmä -palkinnolla, Paras valistuselokuva -voitolla sekä neljällä kulta/platinalevyllä.

Wahlsten on opettanut Kriittisessä korkeakoulussa vuodesta 2011 lähtien.

Edellinen artikkeli
Jussi Tiihonen
Seuraava artikkeli
Sinikka Vuola