Tunne kuosissa

Ti-iltaisin 15.9.2026 alkaen

Tunne kuosissa kuosisuunnittelun ja tekstiilitaiteen kurssi Helsingissä

Onko elämässäsi jokin tunne, tapahtuma tai unelma, jota haluat tutkia ja tehdä näkyväksi?

Tekstiilit ovat toimineet terapeuttisina materiaaleina satoja vuosia – niillä on tutkitusti kyky välittää tunteita ja muistoja. Kangas on kuin ihmisen toinen iho, jonka voimme kuvittaa ja johon voimme kätkeä viestejä.

Tällä kurssilla osallistuja tutustuu moniaistiseen luovaan prosessiin, jossa tunteet, ajatukset ja kokemukset voivat saada konkreettisen muodon ensin paperilla ja kurssin päätteeksi painettuna kankaana. Oma aihe, on se sitten esimerkiksi jokin tunne tai tapahtuma, voi kurssilla muuttua vaikkapa läpikuultavaksi huiviksi, mekoksi tai samettityynyksi.

Osallistuja oppii prosessin edetessä painokuosin luomisen perusteet. Kurssilla tutkitaan ja nautitaan taidetyöskentelyn hoivaavista vaikutuksista.  Oman ainutkertaisen kuosin värejä, rytmiä ja kuvioaiheita etsitään taideperustaisen kuvataideterapian työskentelymenetelmillä. Taidetyöskentelyyn virittäydytään eri metodein, aisteja avaten ja työskentelyyn rauhoittuen.

Toteutettuja kuvia reflektoidaan kirjoittaen, ja työskentelykokemuksia voi jakaa muille ryhmäläisille. Kurssilla luotu kuosi skannataan ja viimeistellään digitaalisesti ohjaajan ja oppilaan yhteistyössä. Osallistuja saa valmiin kuositiedoston, jonka avulla voi halutessaan tilata oman kuosin digitaalisesti painettuna kankaana tai valmiiksi ommeltuna tuotteena.

 

Ohjelma

Tiistai-iltaisin 15.9.-15.12.2026 (syysloma 13.10.) klo 17.30-20.30

Käsin työskentely taideterapeuttisessa lähiohjauksessa: 8 x 3h: tiistai-illat 15.9.-10.11. klo 17.30-20.30

Huom! ei kokoontumista viikolla 42.

Skannaus omatoimisesti tai Kriittisen korkeakoulun tiloissa 10.11. kurssikerran yhteydessä

Kuosien viimeistelyihin keskittyvä opetus etänä Zoomin välityksellä tiistai-iltaisin 17.11.-15.12. klo 17.30-20.30.

7 viikon tauko

Viimeinen kokoontuminen kankaiden parissa- lähiohjauksessa 9.2.2027 klo 17.30-20.30 (sis ainakin yhden vartin tauon)

yht. 42 oppituntia

Lisätietoa työskentelystä: Välillä 15.9.–10.11. on kaikkiaan kahdeksan lähiohjausistuntoa, joilla työskennellään käsin taidemateriaaleilla. Jokainen tapaaminen lähestyy aihetta hieman erilaisesta näkökulmasta. Välillä 17.11.–15.12. kuosiraportit viimeistellään digitaalisesti painovalmiiksi tiedostoiksi. Kunkin osallistujan kuosin käsittelylle on varattu runsaan tunnin mittainen aika. Tämä osa opetuksesta tapahtuu etänä Zoom-alustalla.

Digitaalisen vaiheen jälkeen on seitsemän viikon tauko, jonka aikana oppilas voi tilata oman kuosinsa. Viimeinen istunto järjestetään 9.2. 2027 painettujen kankaiden äärellä lähitapaamisessa.

Tarvikkeet: Kurssille tarvitset maalit (peitevärit, guassit, akryylit tai vesivärit, ei öljymaaleja), liidut, maalauspaperia, maalarinteippiä, sakset ja muistiinpanovälineet. Kaikki itseä inspiroiva muu taidemateriaali kuten esim. erilaiset kynät ja musteet ovat tervetulleita mukaan työskentelyyn. Omaa Photoshop-ohjelmaa et tarvitse. Tilatun kankaan kustannukset (alkaen 19 €/metri) eivät sisälly kurssimaksuun. Tarkempi ohjeistus ennen kurssia lähetettävässä sähköisessä kurssikirjeessä. Aiempaa kuvallista tai digitaalista kokemusta ei tarvita.

HUOM: Kurssia ei suositella akuutissa kriisissä olevalle.

Kurssin vetäjä

Ohjaaja on kuosisuunnittelija (TaM) ja Roiha Instituutista valmistunut kuvataideterapeutti Elina Savolainen. Hän ohjaa kurssia kehittämällään Tunne kuosissa® -menetelmällä, jossa yhdistyvät oman kuosin luomisprosessi ja taideperustaisen kuvataideterapian työskentelymenetelmät. Lisää tietoa ja palautteita aiemmista kursseista voi lukea Elinan portfoliosta: https://www.elinasavolainen.com/tunnekuosissa

Ilmoittautumistiedot

Hinta: 270 euroa

Ilmoittautuminen SivisKampuksella viimeistään 31.8.2026: https://siviskampus.hub.howspace.com/fi/trainings/tunne-kuosissa-wkjyeq

Paikka: Kriittisen korkeakoulun luokka, Lintulahdenkatu 3, Helsinki

Peruutusehdot: Peruutukset maksutta ilmoittautumisajan loppuun saakka. Sen jälkeen perimme 50 % osallistumismaksusta.

Kriittinen korkeakoulu on yksityinen ja itsenäinen kurssikeskus.
Opintokeskus Sivis logo