Tiedostamattoman kirjoittaminen: Kaipaus

1.-2.4. Kurssi on täynnä. Voit ilmoittautua jonoon.

 

 

Kurssilla psykoterapeutti ja filosofi Elli Akrén-Ebbe johdattaa avaamaa väyliä tiedostamattomaan kirjoittamisen metodein.

Tiedostamaton voi olla voiman ja luovuuden lähde tai painajaisten syntysija. Se mikä ei ole tietoisessa mielessämme on varastoitunut tiedostamattomaan, siellä asustavat myös unohtuneet ja muistin ulottumattomissa olevat tapahtumat sekä myös meille tuntemattomat piirteemme ja ilon aiheet.

Tiedostamatonta on kuitenkin vaikea lähestyä, koska se ei ymmärrä arkikieltä, ei käskyjä, eikä järjen ääntä. Tiedostamattomaan voidaan saada yhteys rentouttamisharjoitusten ja esimerkiksi kirjoittamisen avulla. Tiedostamattoman kirjoittamisen kurssilla on tarkoitus kirjoittaa ohjatusti lyhyitä tarinoita, joiden kautta voi avautua mahdollisuus työstää omaa alitajuntaansa. Teemme myös rentoutumisharjoituksia, jotta mieli tulee otollisemmaksi kirjoittamisprosessille.

Tällä Tiedostamattoman kirjoittamisen kurssilla perehdytään kaipaukseen. Kokemukseen, joka kuljettaa ihmistä eteenpäin, saa etsimään ja toivomaan, että löytäisi jotain kauan sitten kadotettua tai jotain sanatonta, jota on aina odottanut.
Kesällä 2022 pidettiin vastaavanlainen kurssi. Syksyn 2023 kurssi on oma kokonaisuutensa ja siinä on omat harjoituksena. Aiempien kurssien teemoja kerrataan, mutta myös uusia asioita käsitellään.

Kurssi on yhdestoista osa keväällä 2016 alkanutta lyhytkurssien sarjaa. Kurssille voi kuitenkin hyvin osallistua, vaikkei olisi aiemmilla kursseilla ollutkaan.

Kurssi sopii kaikille, jotka tahtovat syystä tai toisesta työstää tiedostamatontaan kirjoittamalla. Kurssi ei vaadi erityisiä ennakkotietoja tai taitoja. Kurssi ei korvaa terapeuttista tukea.

Opettajana psykoterapeutti ja filosofi Elli Akrén-Ebbe.

Ilmoittautuminen viimeistään 16.3.2023.

Peruutusehdot: Peruutukset maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään asti, ilmoittautumisajan jälkeen perimme 50 % osallistumismaksusta.

Kurssin ohjelma

la 1.4. klo 10.00-17.00

su 2.4. klo 10.00-15.00

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22, Helsinki.
Uudet kurssilaiset lähiopetuksessa. Aiempien kurssien kävijät voivat halutessaan osallistua etäyhteydellä.

Hinta: 130 euroa

Kriittinen korkeakoulu on yksityinen ja itsenäinen kurssikeskus.

Ilmoittaudu mukaan

    Sukupuoli (pakollinen)

    Sukupuolta kysytään lakisääteisen tilastoinnin vuoksi.

    Minulle saa lähettää sähköpostitse tietoja samanlaisista kursseista
    KylläEi

    Liity Kriittisen korkeakoulun tiedotuslistalle
    KylläEi

    Listalaisille lähetetään säännöllisesti tietoa toiminnastamme. Viestejä tulee yksi tai kaksi kuukaudessa.

    *Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.

    Kursseja, joista saattaisit olla kiinnostunut