Vuosikymmenten myrskyistä selvinnyt Kriittinen korkeakoulu uusissa käsissä

Jaakko Vilja

Kriittistä korkeakoulua kolmella vuosikymmenellä johtanut filosofi ja tietokirjailija Eero Ojanen on siirtynyt eläkkeelle tehtävästään. Ojasen aikana Kriittisen korkeakoulun koulutustoiminta ja talous on kasvanut yli kaksinkertaiseksi, ja toiminta paikallisesta valtakunnalliseksi. Ojasen työtä jatkaa filosofi Jaakko Vilja.

Eero Ojanen
Eero Ojanen

Filosofi ja tietokirjailija Eero Ojanen oli vuosituhannen alussa Kriittisen korkeakoulun johtokunnan puheenjohtaja. Hän siirtyi toiminnanjohtaja Tuomas Nevanlinnan lyhytaikaiseksi sijaiseksi vuonna 2004. Nevanlinna jätti sittemmin tehtävän lopullisesti ja Ojanen jatkoi virkaatekevänä kunnes hänet vakinaistettiin vuoden 2006 alusta. Ojasen tilalle puheenjohtajaksi tullut, ympäristöliikkeen johtohahmoihin kuulunut kansainvälisesti tunnettu ihmisoikeusjuristi Matti Wuori kuoli vuoden 2005 lokakuussa ennenaikaisesti. Varapuheenjohtaja, kuvataiteilija Heli Heikkinen siirtyi puheenjohtajaksi.

Ojanen ja Heikkinen jatkoivat Kriittisen korkeakoulun johdossa vaihtelevan vuosikymmenen ajan, selviten niin toimiston vedenpaisumuksesta, kovista sivistyssektorin tukileikkauksista kuin siitä seuranneesta toiminnan nostamisesta itseään kannattelevaksi. Ojanen toimi tämän jälkeen toiminnanjohtajana vielä melkein toisen vuosikymmenen nuorempaa polvea edustavien puheenjohtaijien, runoilija Eino Santasen ja puhetaidonopettaja Severi Hämärin kanssa. Filosofi Eero Ojanen on mentoroinut kokonaisen sukupolven legendaarisen Kriittisen korkeakoulun piiriin.

Kriittinen korkeakoulu on Euroopan hulluna vuonna 1968 perustettu, valtion tukema ja yhdistyksen ylläpitämä koulutus- ja kulttuurikeskus sekä humanistinen ajatushautomo. Alun pitäen yhteiskunnallisen keskustelun ravisteluun perustettu ajatuspaja järjestää avoimia kursseja ja koulutuksia taiteiden, filosofian ja muiden tieteiden aloilta sekä harjoittaa yleisöluento- ja julkaisutoimintaa filosofisten ja yhteiskunnallisten kysymysten tiimoilta. Kriittistä korkeakoulua määrittää määrätietoinen sitoutumattomuus maailmankatsomuksellisiin ja poliittisiin kantoihin sekä ennakkoluulottomuus ja edelläkävijyys.

Ojasen kaudella kurssi- ja koulutustoiminta on vahvistunut voimakkaasti. Kriittinen korkeakoulu on yli 3000 oppitunnillaan jo pienen opintokeskuksen kokoinen vapaa kurssikeskus. Suomen mahdollisesti tärkein kirjailijan ammattiin valmistava koulutusohjelma Kirjoittajakoulu oli jo Ojasen aloittaessa Kriittisen korkeakoulun merkittävin yksittäinen toimintamuoto. Sen rinnalle on hänen johtajakaudellaan syntynyt mm. Puhujakoulu, Filosofisen praktiikan koulutus, Tietokirjoittajakoulu ja Holistisen psykologian koulutus. Myös pienimuotoisempi kurssitoiminta taiteiden, itsetuntemuksen ja filosofian alueilla on vilkasta.

Toimintaryhmiä on syntynyt Jyväskylään, Tampereelle ja Poriin, mutta myös Imatralla, Oulussa ja Kajaanissa on ollut toimintaa. Ojasen kaudella maineikas kulttuurilehti Katsaus herätettiin ensin henkiin paperijulkaisuna, josta kuitenkin jouduttiin taloussyistä luopumaan. Nyt lehti on jälleen kerran elvytetty Markus Neuvosen päätoimittamana verkkojulkaisuna.

“Hienoa aikaa hienojen ihmisten kanssa suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen puolesta”, kommentoi Ojanen vaiheitaan Kriittisellä korkeakoululla.

Ojanen aikoo jatkaa entisestään vapaampana kirjailijana ja aktiivisena yhteiskunnallisena ajattelijana. Viime vuosina hän on julkaissut muun muassa filosofisen teoksen Minä olen nyt tuolla, suomalaista kansanperinnettä esittelevän kuvitetun Suomalaisia taruolentoja -kirjan sekä yhdessä Timo Jantusen kanssa elämäkertateoksen Zachris Topelius, suomalaisten satusetä.

Jaakko Vilja
Kuva: Juha Vilja

Kriittisen korkeakoulun tuoreelle toiminnanjohtajalle, filosofian ja matematiikan opettaja Jaakko Viljalle Kriittinen korkeakoulu on tuttu pitkältä ajalta. Hän aloitti Kriittisellä korkeakoululla alun perin korkeakouluharjoittelijana syksyllä 2013. Hän on erilaisissa työtehtävissä todistanut Kriittisen korkeakoulun kasvua valtakunnalliseksi, monisäikeiseksi toimijaksi. Viimeisen puolentoista vuoden ajan Vilja toimi ensin Ojasen viransijaisena virkavapaan aikana sekä virkaa tekevänä toiminnanjohtajana johtokunnan harkitessa viran täyttöä.

“On ollut ilo saada olla tekemässä tällaista työtä, ja on suuri kunnia saada osakseen näin suuri luottamus. Näen, että Kriittisen korkeakoulun kaltaiselle sitoutuneesti sitoutumattomalle, kasvun, keskustelun, vastuunottamisen ja eteenpäin katsomisen foorumille on meidän aikanamme aivan erityinen tilaus”, Vilja kommentoi.

Vilja aikoo jatkaa työssään mentorinsa Ojasen linjaa. Kriittinen korkeakoulu on kuitenkin kasvanut suhteellisen pienen piirin sivistyspajasta suureksi ja avoimeksi, moniammatilliseksi kohtaamisen, oppimisen ja keskustelun  alustaksi, joten uuden oppimista on väistämättä edessä. “Kriittisen korkeakoulun johdossa toimineet ovat aina olleet yhteiskuntamme kehittämisen ja sen kritiikin ytimessä”, sanoo Vilja.

Kriittisen korkeakoulun johtokunnan puheenjohtaja, yhteiskunnallisen keskustelun, sivistystyön ja yhdistysdemokratian asiantuntija Severi Hämäri suhtautuu Kriittisen korkeakoulun tulevaisuudennäkymiin optimistisesti.

“Jaakko Vilja on jo viimeisen vuoden aikana osoittanut näkökulmaa tämän ainutlaatuisen, laajan ja verkostomaisen asiantuntijaorganisaation, suomalaisen sivistysinstituution johtajana. Yli puoli vuosisataa jatkunut perinne helposti ummehtuvan yhteiskunnallisen keskustelun ravistelusta siirtyi vahvoista käsistä toisiin”, toteaa Hämäri.

 

Lisätietoja:

Jaakko Vilja, 040 552 6969, jaakko.vilja@kriittinenkorkeakoulu.fi

Edellinen artikkeli
Kriittisen korkeakoulun toimintakertomus 2021
Valikko